Gazan kysymys

Vuonna 2005 Israel vetäytyi Gazasta ja siirsi kaikki Gazan juutalaisasukkaat Israeliin. Vuonna 2006 palestiinalaishallinto järjesti viimeisimmät vaalinsa. Vaalien jälkeen Hamas- ja Fatah-järjestöt  kävivät kesällä 2007 aseelliseen valtataisteluun, jonka seurauksena alueet jakautuivat Hamasin hallitsemaan Gazaan ja Fatahin hallitsemaan Länsirantaan.

Hamas syntyi ääri-islamilaisen Muslimiveljeskunnan haarana. Sen peruskirja julisti jihadin ainoaksi tavaksi vapauttaa Palestiina, ja tavoitteeksi islamin lipun kohottamisen koko Palestiinan ylle. Vuonna 2017 Hamas julkaisi uudet modernisoidut tavoitteensa. Niiden mukaan Hamas tavoittelee palestiinalaisvaltiota ilman Israelin tunnustamista, vaatii palestiinalaisvaltion lisäksi palestiinalaisten paluuoikeutta Israelin alueelle ja kieltäytyy luopumasta väkivallasta keinona tavoitteiden saavuttamiseksi. Hamasin johtajien puheet edustavat edelleen ääri-islamia, ja järjestö kouluttaa lapsia terrorismiin ja jatkaa terroria Israelia vastaan.

Israel rajoittaa ja valvoo tavaroiden ja henkilöiden kulkua Gazan raja-asemilla. Kuitenkin päivittäin Israelin raja-asemilta kulkee satoja rekkalastillisia ruokaa ja muuta materiaalia Gazaan. Vuonna 2016 Israelista Gazaan kulki noin 50 000 rekkaa. Vertailun vuoksi: Egypti on sulkenut lähes täysin omat raja-asemansa Gazasta Siinaille tehtyjen terrori-iskujen takia. Israelin tuontirajoitukset koskettavat vain tiettyjä tuotteita, aseita ja materiaaleja, jotka voivat päätyä terroritarkoituksiin. Tiettyjä rakennusmateriaaleja saa tuoda, jos rakennusprojekti on palestiinalaishallinnon auktorisoima ja sen toteutumista seurataan luotettavasti. Huolimatta rajoituksista Hamas onnistui rakentamaan tunneliverkoston, johon on kulunut valtavia määriä rakennusmateriaalia ja jonka ainoa tarkoitus on väkivalta ja kidnappaukset Israelin puolella. Yhden tunnelin rakentamiseen on tarvittu noin 350 rekallista rakennusmateriaalia.

Ns. ”Suuri Paluumarssi” -kampanjaa on toteutettu Gazassa maaliskuun lopulta 2018 lukien, ja se saavutti huippunsa 14.5.2018. Huipennusta aikaistettiin päivällä ns. Nakba (katastrofi) päivästä, jotta se voitiin ajoittaa Yhdysvaltain suurlähetystön Jerusalemiin siirron yhteyteen. Kampanjan aikana on Gazan Israelin vastaiselle raja-aidalle kokoontunut viikoittain 10 000–40 000 gazalaista osan pyrkiessä renkaiden poltosta aiheutuneen savuverhon suojissa rikkomaan aidan ja linkoamaan kiviä sekä palopommeja heittämällä sytyttämään Israelin puoleisia peltoja. Ajoittain gazalaiset ovat pyrkineet myös ampumaan Israelin puolelle. Välittömänä tavoitteena on ollut murtautua aidasta läpi ja teurastaa israelilaisia tai kuolla marttyyrina.

Kyse ei missään vaiheessa ole ollut rauhanomaisesta mielenilmauksesta vaan yli puoli vuotta suunnitellusta 10 miljoonan dollarin mediakampanjasta, jonka tarkoituksena oli siirtää maailman huomio Syyrian sodasta, Iranin ydinohjelmasta ja sunni-shiia -konfliktista Palestiinaan. Kun lähimmät israelilaisasutukset ovat vain alle kilometrin päässä rajalta, oli jo alun alkaen selvää, ettei Israelin armeija salli rajaa murrettavan. Maahantunkeutumisen estäminen vaati voimankäyttöä, ja tämän seurauksena noin 100 gazalaista kuoli ja tuhannet loukkaantuivat joko tulituksesta tai hengittämällä kyynelkaasua.

2018 © kaisaniemi.info