Innovaatioiden ja startup-yritysten maa

Arvostetuimpiin liike-elämän organisaatioihin kuuluva sveitsiläinen World Economic Forumin (Maailman Talousfoorumi) lokakuussa 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan Israel on maailman kolmanneksi innovatiivisin maa Sveitsin ja USA:n jälkeen. Suomi oli listalla neljäntenä.

On suoranainen ihme, että Israel on pystynyt nousemaan yhdeksi maailman johtavista teknologiamaista tilanteessa, jossa sen olemassaolo on sen koko itsenäisyyden ajan ollut lähes kaikkien naapurimaiden taholta uhattuna. Israelilaiset tiedemiehet ja -naiset ovat kyenneet nousemaan erityisesti kemian ja matematiikan alueilla maailman kärkeen, mistä osoituksena peräti kahdeksan israelilaista on saanut Nobel-palkinnon 2000-luvulla, kaksi taloustieteissä ja kuusi kemiassa, mikä linkittyy Israelin saavutuksiin mm. lääketieteen, maatalouden ja tietotekniikan alueilla.

Maailman mittakaavassa mullistavia israelilaisia keksintöjä ovat mm. USB-muisti, Intel 8088 mikroprosessori, tietokoneohjatut maatalouden kastelujärjestelmät, meriveden juomakelpoiseksi muuttava vedenpuhdistusteknologia, internet-puheluteknologia (VoIP) jne.

Noin 300 ulkomaista suuryritystä, mm. Facebook, eBay, PayPal, Amazon, Yahoo, Samsung, Lenovo, Huawei ovat perustaneet teknologiakeskuksen Israeliin, ja mm. Microsoft, Google, Intel, Cisco, Apple sekä maailman suurin verkkokauppa Alibaba ovat ilmoittaneet useista yritysostoista. Amerikkalaiset ovat perinteisesti olleet aktiivisia Israelin markkinoilla, mutta viime aikoina myös Kiina ja Intia ovat vahvistaneet asemiaan.

Israelilaisista teknologia- ja startup-yrityksistä yhä suurempi osa on keskittynyt turvallisuus- ja finanssiteknologiaan. 1980-luvulta alkaen lähes 300 israelilaisyritystä on noteerattu Nasdaq-teknologiapörssissä, missä israelilaiset ovat suurimpana joukkona amerikkalaisten ja kiinalaisten jälkeen.

2018 © kaisaniemi.info