Juutalaisasutus Juudeassa ja Samariassa

Mediassa toistellaan, että Israelin ”siirtokunnat” ovat ”laittomia” ja että ne ovat pääeste rauhalle. ”Siirtokunta” viittaa siirtomaa-aikaan, jolloin toiseen maahan asettuneet vierasmaalaiset yhteisöt pyrkivät käyttämään hyväkseen siirtomaiden luonnonvaroja ja alkuperäisväestöä. Juutalaisten pitäminen vieraina tulokkaina Juudeassa ja Samariassa tai Jerusalemin Vanhassa kaupungissa ei perustu historiallisiin tosiasioihin. Juutalaisten juuret Juudeassa ja Samariassa ovat ikivanhat, ja niiden olemassaolo on myös tunnustettu kansainvälisissä sopimuksissa. Länsiranta-nimen alueet saivat vasta Jordanian laittoman miehityksen (1949–67) aikana. Juutalaisasutus alueilla on ollut katkeamatonta lukuun ottamatta Jordanian miehitysaikaa, jolloin mm. Vanhan kaupungin ikivanhat synagogat vandalisoitiin ja tuhottiin.

Väite juutalaisasutuksen laittomuudesta perustuu Geneven IV sopimuksen artiklaan 49, jossa kielletään väestön pakkosiirrot. Sopimus laadittiin toisen maailmansodan jälkeen estämään natsien toimeenpanemien pakkosiirtojen toistuminen. Israel ei ole pakkosiirtänyt juutalaisia eikä arabeja Länsirannalla. Juutalaisasutus perustuu vapaaehtoiseen asutukseen ja paluumuuttoon. Noin 1/3 alueen juutalaisasukkaista on paluumuuttajia, jotka joutuivat lähtemään pakolaisiksi Jordanian hyökättyä vuonna 1948.

Juutalaisilla on aivan yhtä perustellut oikeudet asettua alueelle kuin arabeilla. Rasismin vastustajien näkee harvoin protestoivan sitä vastaan, että palestiinalaishallinto vaatii juutalaisten etnistä puhdistamista tavoittelemastaan valtiosta. Huolimatta siitä, että Israel myöntyi pakkosiirtämään kaikki Gazan juutalaisasukkaat vuonna 2005, se ei ole tuonut rauhaa, vaan Gazaa hallitseva Hamas provosoi yhä uusia väkivaltaisuuksia Israelia vastaan. Tämä synnyttää aiheellisen epäilyksen, toisivatko alueluovutukset ja juutalaisväestön pakkosiirrot rauhaa myöskään Länsirannan ja Israelin rajalle.

2018 © kaisaniemi.info