Juutalaispakolaiset arabimaista ja palestiinalaispakolaiset

Kun Israelin valtio syntyi vuonna 1948, 700 000 palestiinalaispakolaista jätti alueen palatakseen sinne, kunhan olosuhteet sallisivat paluun.

Myös lähteneiden jälkeläiset lasketaan pakolaisiksi, joten YK:n Palestiinan pakolaisten avustusjärjestö UNWRA laskee heidän kokonaismääränsä nousseen viiteen miljoonaan. Tällainen seuraavaan sukupolveen ulottuva pakolaisten laskutapa on täysin poikkeuksellista, ja ongelmaa on ylläpidetty muun muassa sillä, että palestiinalaiset eivät ole saaneet työlupia naapurimaissa. Tilanteen tekee erikoiseksi se, että itse asiassa suurella osalla näistä pakolaisista juuret ovat ympäristön arabimaissa.

1800-luvun puolivälin jälkeen alkanut Palestiinan taloudellinen kehitys houkutteli myös muslimeja, joiden väkimäärä alueella viisinkertaistui lyhyessä ajassa.

Toinen samanaikainen pakolaisaalto on jäänyt usein huomaamatta.

Koko 1900-luvun ajan juutalaiset, jotka olivat tuhansia vuosia eläneet ympäri Lähi-itää, ovat joutuneet pakenemaan kotimaistaan. Islamilaisissa maissa ei olla katsottu hyvällä Israelin valtion syntyä ja olemassaoloa. Tästä on saanut kärsiä ennen kaikkea maiden oma juutalaisvähemmistö. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan arabimaista paenneita juutalaisia on 900 000 samalla, kun vuonna 2017 heitä on arveltu olevan kotimaissaan enää 3 300. Paenneet juutalaiset ovat suunnanneet Israelin ohella Eurooppaan ja Amerikkaan.

Juutalaiset pakolaiset ovat unohdettuja, koska he ovat integroituneet yhteiskuntaan. YK eikä kukaan muukaan ole noussut vaatimaan heidän oikeuksiaan tai takavarikoitua omaisuuttaan.

2018 © kaisaniemi.info