Juutalaisvastaisuus eli antisemitismi on ilmiönä lähes yhtä vanha kuin juutalainen kansakin. Se on seurannut juutalaisia aina muinaisesta Egyptistä (n. 3 500 vuotta sitten) ja Persiasta (n. 2 500 vuotta sitten) antiikin Kreikkaan ja Roomaan, islamilaisen maailman synnystä n. 600–700-luvuilla keskiajan kristittyyn Eurooppaan ja uuden ajan alusta holokaustin kansanmurhan läpi aina meidän päiviimme asti. Tutkijat kutsuvatkin antisemitismiä maailman pitkäaikaisimmaksi vihaksi.
Antisemitismin syitä on kuitenkin vaikea määritellä, mikä johtuu siitä, että se ilmenee niin vastakkaisilla tavoilla. Juutalaisia on vihattu siksi, että he ovat köyhiä tai rikkaita, kommunisteja tai kapitalisteja, koska he pysyttelevät omissa oloissaan tai integroituvat yhteiskuntaan, koska he noudattavat orjallisesti ikivanhoja uskonnollisia perinteitään tai ovat juurettomia maailmankansalaisia, jotka eivät usko mihinkään.
Israelia – maailman ainoata juutalaisvaltiota ja Lähi-idän ainoata demokratiaa – vastaan kohdistetut, useimmiten täysin epärationaaliset ja absurdit boikottivaatimukset ja poliittiset hyökkäykset ovat toisintoa perinteisestä juutalaisvastaisuudesta. Tämä näkyy erityisesti YK:n ja sen alajärjestöjen päätöslauselmissa, joista valtaosa kohdistuu Israeliin.
Kun ennen vainottiin juutalaisia ihmisiä, nykyisin kohteena on Israel. Aivan kuin juutalaiset aiemmin suljettiin yhteisöjen ulkopuolelle gettoihin ja tapettiin tuhoamisleireillä, halutaan nykyään Israel eristää kansainvälisestä yhteisöstä ja lopulta pyyhkäistä kokonaan maailmankartalta. Tätä kutsutaan antisionismiksi.
Antisionismin yleisiä tunnusmerkkejä ovat mm. juutalaisvaltioon kohdistuvan arvostelun kiihkeys, yksipuolisuus ja pakkomielteisyys sekä piittaamattomuus historiasta ja faktoista.
Kansainvälinen holokaustin muistoa kunnioittava liitto (International Holocaust Remembrance Alliance, IHRA) on Ruotsissa vuonna 2000 perustettu hallitusten välinen organisaatio, jonka julkaiseman antisemitismimääritelmän ovat 31.12.2022 mennessä hyväksyneet 38 maan hallitukset, Suomi mukaan lukien.
Määritelmän mukaan ”Antisemitismi on tietty juutalaisia koskeva näkemys, joka voi ilmetä vihana juutalaisia kohtaan. Antisemitismin retoriset ja fyysiset ilmentymät on suunnattu juutalaisiin tai muihin kuin juutalaisiin henkilöihin ja/tai heidän omaisuuteensa, juutalaisyhteisön instituutioihin ja uskonnollisiin tiloihin.”
IHRA antaa esimerkkejä antisemitismistä:
Kehottaminen juutalaisten tappamiseen tai vahingoittamiseen radikaalin ideologian tai uskonnollisen ääriliikkeen nimissä, tällaisen teon avustaminen tai perusteleminen.
Uhkaavien, epäinhimillistävien, demonisoivien tai stereotyyppisten väitteiden esittäminen juutalaisista sinänsä tai juutalaisten vallasta kollektiivisesti, kuten, mutta ei yksinomaan, väitteiden esittäminen myytistä, jonka mukaan juutalaisilla on maailmanlaajuinen salaliitto tai että he valvovat tiedotusvälineitä, taloutta, hallitusta tai muita yhteiskunnan instituutioita.
Juutalaisten syyttäminen ihmisinä, jotka ovat vastuussa todellisesta tai kuvitellusta yksittäisen juutalaisen henkilön tai ryhmän väärinkäytöksestä tai jopa teosta, jonka muut kuin juutalaiset ovat tehneet.
Juutalaisen väestön kansanmurhan olemassaolon, laajuuden, mekanismien (kuten kaasukammioiden) tai tarkoituksellisuuden kiistäminen kansallissosialistisen Saksan tai sen tukijoiden ja kumppanien toimesta toisen maailmansodan aikana (holokausti).
Juutalaisten tai Israelin valtion syyttäminen holokaustin keksimisestä tai liioittelusta.
Juutalaisten syyttäminen siitä, että he ovat lojaalimpia Israelille tai juutalaisten väitetyille maailmanlaajuisille prioriteeteille kuin omien kansakuntiensa eduille.
Itsemääräämisoikeuden kieltäminen juutalaiselta väestöltä esimerkiksi väittämällä, että Israelin valtion olemassaolo on rasistinen hanke.
Kaksoisstandardien soveltaminen vaatimalla Israelilta käyttäytymistä, jota ei odoteta tai vaadita miltään muulta demokraattiselta kansakunnalta.
Klassiseen antisemitismiin yhdistettyjen symbolien ja kuvien käyttö (esimerkiksi väitteet siitä, että juutalaiset tappoivat Jeesuksen, tai väitteet lasten rituaalimurhista (blood libel)) kuvaamaan Israelia tai israelilaisia.
Nykypäivän Israelin politiikan vertaaminen natsien politiikkaan.
Juutalaisten pitäminen kollektiivisesti vastuullisina Israelin valtion teoista.
IHRA:n perusti Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson 1990-luvulla, koska hän oli huolestunut siitä, että koululaisten holokausti-tuntemus oli heikentynyt dramaattisesti.