Kiistanalaiset alueet

Länsirannan tulkitseminen ”laittomasti miehitetyksi alueeksi” on tavallista kansainvälisissä elimissä. Maailmassa on käynnissä kymmeniä aluekiistoja, ja näyttää siltä, että vain juutalaisvaltion kohdalla kansainvälistä lakia tulkitaan ainutlaatuisella ja poikkeavalla tavalla. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että islamilaisilla mailla on vahva edustus kansainvälisissä elimissä päätöksiä tekevien valtioiden joukossa: 56 islamilaisen maan lisäksi on otettava huomioon niihin riippuvuussuhteessa olevat maat.

Kansainvälisen lain mukaan miehityksen olennainen piirre on, että valtio ottaa haltuunsa toisen valtion suvereniteettiin kuuluvia alueita. Länsiranta ei Turkin imperiumin jälkeen ole kuulunut minkään valtion suvereniteettiin, vaan kansainvälisesti sitovien sopimusten mukaan se oli osa juutalaisten kansalliselle kodille luvattua maa-aluetta. Samojen sopimusten perusteella syntyivät myös Lähi-idän arabimaat.

Alueiden tulkitsemiseen ”laittomasti” miehitetyiksi on vielä vähemmän todellisia perusteita. Kansainvälinen laki ei pidä laittomana miehitystä, joka on seurausta valtion laillisesta oikeudesta puolustautua. Israel sai Länsirannan ja Gazan vuoden 1967 sodassa. Se oli Israelille  puolustussota, jonka arabimaat aloittivat Egyptin johdolla tavoitteenaan juutalaisvaltion hävittäminen. Tätä ennen alueet olivat Jordanian ja Egyptin aidosti laittomasti miehittämiä, sillä ne olivat vallanneet juutalaisvaltiolle luvatut alueet hyökkäyssodassa vuonna 1948.

Mitään valtiota ei myöskään vaadita luovuttamaan alueita sen kanssa sotatilassa oleville tahoille, jotka eivät suostu solmimaan rauhaa ja joilla ei ole ollut suvereniteettia alueilla. Israelilla on kansainvälisen lain mukaan vankat perusteet alueiden omistukseen. Israel on suostunut neuvottelemaan alueista vuonna 1993 perustetun palestiinalaisten itsehallinnon kanssa, ja sen tähden niitä voidaan perustellusti kutsua ”kiistanalaisiksi alueiksi”.

2018 © kaisaniemi.info