Kysymys vedestä

OECD:n mukaan asukasta kohti lasketun vedenkulutuksen perusteella Israel on ”yksi maailman ankarimmin vedenpuutteesta kärsivistä maista”. Vettä säästävillä kastelujärjestelmillä, suolasta puhdistetun meriveden käytöllä sekä tehokkaalla jäteveden kierrätyksellä on asukasta kohden laskettua vedenkulutusta väestönkasvusta huolimatta onnistuneesti kyetty vähentämään peräti 70 prosenttia vuodesta 1967 tähän päivään. Israel kierrättää yli 70 % syntyvästä jätevedestä, mikä OECD:n mukaan on maailman korkeinta tasoa (vrt. USA 5 %).

Palestiinalaisten vedensaanti kohentui merkittävästi Israelin saatua Länsirannan haltuunsa Jordanialta kuuden päivän sodassa. Vuonna 1967 noin 10 % palestiinalaisista sai juoksevaa vettä. Nykyään 96 % asukkaista saa päivittäin juoksevaa vesijohtovettä. Vuonna 1967 vain neljä palestiinalaiskylää 708:sta oli liitetty vesijohtoverkkoon. Oslon sopimuksen solmimiseen mennessä (1995) jo 309 kylää oli liitetty vesijohtoverkkoon, ja maaliskuuhun 2010 mennessä määrä oli noussut 641:een. Palestiinalaisten tilanne on tässä suhteessa parempi kuin vaikkapa Jordaniassa ja Syyriassa, joissa useimmat kylät ja kaupungit eivät voi saada juoksevaa vettä.

Palestiinalaisten asukasta kohden suhteutettu vedenkulutus oli vuoteen 2008 mennessä kasvanut peräti 300 prosenttia vuodesta 1967. Vedensaannin ongelmat eivät usein kuulluista väitteistä huolimatta johdu siirtokunnista, joiden vesi tulee itsenäisesti Israelin omasta vesijärjestelmästä. Palestiinalaisten vedensaannin ongelmien syynä on heidän vesijohtojärjestelmänsä heikosta kunnossapidosta johtuva vedenhukka, palestiinalaisten poraamat laittomat kaivot, vettä tuhlaavat kastelumenetelmät, jäteveden alhainen kierrätysaste sekä Oslon sopimuksessa heidän vapaaseen käyttöönsä varatun Länsirannan itäisen vuoristorinteen pohjavesialtaiden hyödyntämättömyys.